Näkymiä Washington D.C.:stä
Technorati
Digg
Delicious
Stumble
Kirjoittanut Petri   

Monument
Amerikan pääkaupunki! Washington D.C. oli meidän toinen pysähdyspaikkamme kiertoajelullamme USA itärannikolla. Sää oli edelleen erittäin hyvä, helleaalto jatkui ja sää oli oikein aurinkoinen.

Autoreissulla USAssa tulee vastaan paljon motelleja ja hotelleja, joista yleensä löytyy hyvin tilaa ilman huonevaraustakin. Sen sijaan saapuessamme Washingtoniin illasta, totesimme että koko kaupungissa taitaa vain yhdessä hotellissa olla huoneita jäljellä. Muut hotellit olivat joko liian kalliita tai kokonaan varattuja. Löytämämme vapaat huoneet olivat nekin noin kolme kertaa kalliimpia kuin mitä normaalisti huoneista maksoimme reissun aikana. Oli kyllä houkutteleva ajatus vain maksaa ja yöpyä kaupungissa, mutta teimme oikean valinnan päättäessämme koittaa onneamme muualla. Ajoimme ulos kaupungista 15-20 minuuttia ja odotimme jos vastaan tulisi sopiva motelli.


Ajoimme etelään interstate-66 tietä jonka aluksi luulimme olevan historiallinen-66. Myöhemmin meille selvisi, että route-66 alkaa vasta Chicagosta. Viennan pienen kaupungin kohdalla huomasimme kyltit motellille, ja löysimmekin pienen mutta riittävän mukavan motellin yöpymiseen. Lisäksi motellin vieressä oli erittäin hyvä meksikolainen ravintola, joten omatoimisuus taas kannatti!

Aamulla ajelimme takaisin Washingtoniin, ajelimme ja kävelimme ympäri keskustaa katsoen läpi tärkeimmät nähtävyydet. Lopulta palasimme autollemme ja jatkoimme matkaa kohti Niagaran putouksia. Niin ja George tosiaan oli kotona kun kävimme kurkistelemassa aidan takaa (sillä merivoimien kunniavartio oli paikalla).

Näkymiä Washingtonista

 




  Anna ensimmäinen kommentti

Kirjoita kommentti
  • Kirjoita vain kommentteja jotka liittyvät artikkelin aiheeseen.
  • Älä väärinkäytä tätä mahdollisuutta kommentointiin.
  • Älä mainosta omia sivustojasi.
Nimi:
Sähköposti
Kotisivu
Aihe:
Kommentti:



Koodi:* Code
Ilmoita uusista kommenteista minulle sähköpostitse

Powered by AkoComment

 
< Edellinen   Seuraava >